Voimakkuus

 

 on kykyä olla tässä hetkessä läsnä ja kasvaa ihmisenä, asiantuntijana, kollegana, esihenkilönä ja kumppanina. Voimakkuus on taito oppia itse sekä auttaa muita kehittymään. Se on haavoittuvuutta sekä vahvuutta. Valoja ja varjoja. Inhimillistä ja samalla tuloksellista elämää. Haasteita ja sopusointua. Yhteyttä ja yksintekemistä. Oman ja yhteisen potentiaalin käyttöön saamista- hyvinvoiden.

Tule mukaan

Mille sydämesi sykkii?

Olet vahvempi kuin luuletkaan

Innostus tarttuu ja luo merkitystä

Uskalla näyttää haavoittu­vaisuutesi

Ihmisenä kasvu

Me olemme jatkuvalla kasvun matkalla. Haavoittuvina ja keskeneräisinä, samalla täynnä voimavaroja ja potentiaalia. Itsensä syvätunteminen ja omista vahvuuksista, peloista, uskomuksísta ja epävarmuuksista tietoiseksi tuleminen on ensimmäinen askeleemme. Mihin sinä haluat mennä? Miten sinä voit tulla parhaaksi versioksi itsestäsi?

Onnistunut muutosjohtaminen

Muutos on läsnä jokaisessa hetkessä, valinnassa ja kohtaamisessa. Se on osa nykyarkea. Yksilöinä, tiimeinä ja yhteisöinä voimme jatkuvasti lisätä uudistumiskykyämme, toimia kettärästi ja joustavasti. Yhdessä onnistuen . Miten sinä lisäät uudistumiskykyäsi? Miten tuet muita vauhdikkaassa arjessa?

Nosta muita

Auta ihmisiä onnistumaan. Löytämään vahvuutensa, voimavaransa ja potentiaalinsa sekä saamaan ne käyttöön. Auta muita loistamaan. Coaching sekä valmennus ovat tähän tuloksellisia työkaluja. Ota ne käyttöösi. Miten hyödynnät coachingin ja valmentamisen työkaluja onnistuneesti? Millä tavalla autat muita kasvamaan itse?

Kasvun kortit ja verkkovalmennus

Hyödynnä kasvun kortteja itsesi, tiimisi, asiakkaidesi ja kumppaniesi kanssa. Kiteytettynä 20 ydinsisältöä sekä niihin liittyvät harjoitukset. Enää ei tarvitse miettiä miten kiteytät tärkeän sisällön tai mitä harjoitusta käytät oivalluttamiseen. Yhteensä yli 30 toimivaksi todettua harjoitusta&työkalua. Julkaistaan syksyllä 2023.

NLP työkalut coachingissa koulutus

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan

NLP Trainer 2023- koulutus

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan

Intohimona hyvinvoivan ja tuloksellisen työelämän rakentaminen

Me Anniina Hukari ja Jaana Hautala uskomme vahvasti jokaisessa yksilössä tiimissä ja organisaatiossa olevaan potentiaaliin. Autamme kirkastamaan tavoitteet sekä löytämään voimavarat ja työkalut maaliin pääsemiseksi. Valmenna mielesi onnistumaan kanssamme. Lähde mukaan kasvun matkalle!

Ajankohtaista

Maksuttomat tapahtumat ja kurssit

  • Johda energiaa ja itseluottamusta- maksuton verkkokurssi

Tarjouksemme sinulle

  • Kundaliinijooga ja äänimaljarentoutusmatka (7krt), joka toinen viikko keskiviikkoisin 20.9.2023 alkaen, kello 18-19.30
  • Tietoinen ajattelu viisaudeksi verkkokurssi 30.10 alkaen
  • Vaikuttavan coachingin työkalut valmennus, 24.10.2023 alkaen
Lue lisää
 
Onnistu yhdessä ja ilmoittaudu mukaan maksuttomalle verkkokurssille

Auta itseäsi ja muita onnistumaan - Kasvun avaimet ovat tässä

Verkkokurssit, webinaarit, työkalut, harjoitukset ja valmennukset kaikki kätesi ulottuvilla, muutaman klikkauksen päässä. Ilmoittaudu jo tänään!

Johda energiaa ja itseluottamusta!

Tule maksuttomalle verkkokurssille.

Valitse viisaasti, ole edelläkävijä ja ilmoittaudu jo tänään. Tämä huipputarjous on tehty juuri sinua varten.

Liity mukaan onnistujien joukkoon.